Peetu Pohjolalle karsinnan villi kortti Tampere Openiin
Tampereen Tennisseuran Peetu Pohjolalle myönnettiin ensimmäinen karsinnan villi kortti Tampere Openiin.
Kisajohtaja Veli Paloheimo on tyytyväinen voidessaan ilmoittaa tamperelaisen pelaajan villistä kortista. Turnauksella on vielä myöntämättä kolme karsinnan ja kolme pääsarjan villiä korttia. Tutustu osallistujalistaukseen täältä.
“Peetu on osoittanut hyvää kehittymistä ja hän panostaa hienosti uraansa tällä hetkellä, eli ansaittu mahdollisuus”, sanoi Paloheimo.
Pohjola matkalla ammattilaisuuteen
Taiteellinen. Taktinen. Tehokas.
Kyseessä on tietenkin Peetu Pohjolan yhden käden rysty.
22-vuotias Pohjola on tuttu näky kansallisessa tenniksessä ja yhä enenevissä määrin kansainvälisissä ympyröissä.
Ensimmäinen tärkeä ATP-piste tuli viime kesänä Kouvolan ITF-ammattilaisturnauksessa. Pojhjola on parhaimmillaan käynyt maailmanlistalla lukemassa 1634.
”Tavoitteena on päästä TOP100 maailmassa ja pelata tennistä ammatiksi”, kertoo epäröimättä Pohjola.
Pohjolan tennisura alkoi noin 4-vuotiaana Tampereella. Tampereen Tennisseuran kasvatti muistelee olleensa ahkera harjoittelija jo pienestä pitäen; tämä näkyy myös tänä päivänä hänen vahvassa liikkeessään ja tinkimättömässä asenteessaan kehittymiseen.
”Pelasin aina ahkerasti kotonakin seinää vasten.”
Tennis on lajina erittäin vaativa niin fyysisesti kuin henkisesti. Monien pelaajien kohdalla on vaikeaa, jopa mahdotonta, löytää eroja lyöntien välillä ja teknisesti moitteettomin suoritus ei kuitenkaan takaa voittoa.
”Tenniksessä kiehtoo kilpaileminen ja juurikin itsensä fyysisesti sekä henkisesti haastaminen.”
Pohjolan uratarina on hieman erilainen moniin suomalaisiin verrattuna, sillä hän asui ja treenasi Elchessä Espanjassa 15-17 -vuotiaana.
”Edelleen käyn siellä treenaamassa ja kisaamassa sopivina hetkinä.”
Tamperelaispelaaja kehuu vuolaasti kokemuksiaan Elchessä.
”Siellä on erittäin hyvät puitteet treenata: neljä massakenttää ja neljä kovaa kenttää sekä oheisharjoitteluun hyvä kuntosali ja iso tekonurmikenttä. Ja se itsessään, että pääsee ulos treenaamaan ympäri vuoden hyvässä säässä on myös iso plussa. Valmentajina Elchessä ollessani ovat toimineet samat kaksi valmentajaa siitä asti kun olin 15-vuotias ja heidän kanssaan olen tullut hyvin toimeen. Ja fysiikkakoutsin kanssa olen tehnyt nyt viimeisen vuoden myös Suomessa ollessani töitä etänä, niin tämä on mahdollistanut juuri itselle sopivan fysiikan harjoittelun ympäri vuoden.”
Pohjola pitää erittäin tärkeänä kokemuksiaan ja mahdollisuuttaan treenata Tampereen lisäksi ulkomailla.
”Elchessä on huomattavasti enemmän treenikavereita 20 minuutin ajomatkan säteellä kuin Tampereella.”
Tällä hetkellä Pohjolan kisakalenteri muodostuu Suomen kansallisista arvokilpailuista ja kansainvälisistä ITF-kilpailuista, joiden palkintoarvot ovat $15,000 ja $25,000. Pohjola pelasi vuonna 2021 yhteensä 11 ammattilaisturnausta ja vuonna 2022 lukema oli jo 17. Alkuvuoden 2023 perusteella kasvu-ura jatkuu myös tänä vuonna. Toistaiseksi Pohjola ei ole vielä kyennyt etenemään ammattilaiskilpailuiden ratkaisukierroksille.
”Tänä vuonna on tavoitteena saada lisää ATP-pisteitä, mikä tarkoittaa etenemistä ensimmäisten kierrosten läpi, ja ensi vuonna menestyä alimmilla ammattilaistasoilla.”
Tampere Openissa Pohjola on nähty kahtena edellisenä vuotena kaksinpelin karsinnassa; toistaiseksi ovat pääsarjan portit pysyneet vielä kiinni.
”Minulla on erittäin hyviä muistoja Tampere Openista. Nuorena tuli vietettyä koko viikko kentällä aamusta iltaan pallopoikana tai tuhnua (minitennis) pelaten muiden pallopoikien kanssa. Onhan se hienoa ollut päästä viime vuosina itsekin pelaamaan kisassa ja vaikka omista peleistä ei ole vielä tulosta tullut, niin silti niistä on jäänyt hyviä muistoja.”
Tampere Open 2023. Pohjolan läpimurtovuosi?