Tampere Open on tenniksen ATP Challenger -turnaus, joka pelattiin ensimmäisen kerran Pyynikin tenniskentillä Tampereella vuonna 1982. Turnaus on maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty haastajatason kilpailu.
Kilpailun järjestämisestä vastasi Timo Salmi aina vuoteen 2005 saakka. Pyynikillä Tampere Open pelattiin vielä vuosina 2006 ja 2007, jolloin järjestelyoikeudet olivat jo siirtyneet Tampere Open Oy:lle ja kilpailua johti Veli Paloheimo. Voit lukea lisää turnauksen alkutaipaleesta täältä.
– Ilman Timo Salmea ei olisi Tampere Openia, koska tuskin kukaan muu siihen aikaan olisi uskaltanut aloittaa Suomessa Tampereella ammattilaisturnausta, tiivisti nykyinen kisajohtaja Paloheimo Salmen pioneerityön tärkeyden.
Tampere Open avautui vuonna 2007 myös naisille, kun alettiin järjestää naisten ITF-turnausta. Sitä on
alusta saakka pelattu Tampereen Tenniskeskuksen kentillä, jonne miestenkin turnaus siirtyi 2008.
Vuonna 2015 Tampere Open Oy siirtyi Tampereen Tennisseuran omistukseen. Vuonna 2020 Tampere Openia, kuten monia muitakaan turnauksia eri puolilla maailmaa, ei koronapandemian vuoksi voitu järjestää.