← Uutiset

Lokoli viihdytti yleisöä, Cerundolo vakuutti – välieräpelaajat selvillä

Tampere Openin neljä parasta kaksinpelaajaa ovat selvillä. Välierät pelataan lauantaina klo 13.00 alkaen.

KUVAGALLERIA

Päivä alkoi todellisella trillerillä. Sijoittamattomat ranskalainen Laurent Lokoli (ATP-241) ja itävaltalainen Gerald Melzer (ATP-199) tarvitsivat lähes neljä tuntia paremmuuden selvittämiseen.

Paahtavassa helteessä pelatun avauserän voitti Lokoli 7-6(5) ja hän meni myös toisen erän alkuun murrolla johtoon. Entinen maailmanlistan 68. Melzer ei kuitenkaan hiipunut taka-alalle, vaan hän kiri rinnalle ja ohi pakottaen kolmannen erän. Monipuolista peruslyöntiä ja vahvaa syöttöä läpi ottelun viljellyt Lokoli pääsi kuin pääsikin tuulettamaan voittoa erin 7-6(5), 4-6, 7-5.

Sympaattinen ranskalainen kiitteli keskuskentän yleisöä vuolaasti ottelun päätyttyä.

– Oli hieno ottelu, aika uskomaton – vaikea on pukea sanoiksi.

Lokoli kohtaa seuraavaksi viidenneksi sijoitetun unkarilaisen Zsombor Pirosin (ATP-165), joka yllätti kolmanneksi sijoitetun saksalaisen Maximilian Martererin (ATP-146).

Yläkaaviossa kohtaavat puolestaan turnauksen kärkisijoitettu argentiinalainen Juan Manuel Cerundolo (ATP-110) ja suuryllättäjä karsinnoista ponnistava ranskalainen Harold Mayot (ATP-395).

KAKSINPELIN PÄÄSARJA / SINGLES MAIN DRAW
NELINPELIN PÄÄSARJA / DOUBLES MAIN DRAW
PÄIVÄKOHTAINEN OTTELUOHJELMA / ORDER OF PLAY

KAKSINPELIN VÄLIERÄT
[1] Juan Manuel Cerundolo (ARG) – Harold Mayot (FRA) | lauantai klo 15.00
[5] Zsombor Piros (HUN) – Laurent Lokoli (FRA) | lauantai klo 13.00

KAKSINPELIN PUOLIVÄLIERÄT
[1] Juan Manuel Cerundolo (ARG) – Frederico Ferreira Silva (POR) 6-1, 6-2
Harold Mayot (FRA) – Jelle Sels (NED) 6-4, 3-6, 6-2
[5] Zsombor Piros (HUN) – [3] Maximilian Marterer (GER) 6-3, 6-3
Laurent Lokoli (FRA) – Gerald Melzer (AUT) 7-6(5), 4-6, 7-5

Yhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana

Sosiaalinen media