Jans/Visker nelinpelin mestareiksi
Hollantilaiset Jarno Jans ja Niels Visker juhlivat nelinpelin mestaruutta 44. kertaa järjestettävässä Tampere Openissa.
NELINPELIN LOPPUOTTELU
[3] Jarno Jans/Niels Visker (NED) – Matt Ponchet (FRA)/Oskar Brostrom Poulsen (DEN) 6-2, 6-1
Kolmanneksi sijoitetut Jans/Visker tiputtivat perjantaina jatkosta Patrik Niklas-Salmisen ja tsekkiläisen Michael Vrbenskyn tiukassa kolmen erän ottelussa. Loppuottelussa he saivat vastaansa kisan yllättäjät ranskalaisen Matt Ponchetin ja tanskalaisen Oskar Brostrom Poulsenin.
Finaalissa pelaajat onnistuivat jokainen pitämään alkuun oman syöttövuoronsa. Siihen loppui kuitenkin ottelun tasaisuus, kun 3-2 tilanteessa Jans/Visker ottivat ensimmäisen murron. Hollantilaisten voimakkaat syötöt, painavat palautukset ja verkon haltuunotto vei heidät erittäin nopeassa tahdissa avauserän voittoon 6-2. Toisen erän alkuun hollantilaiset selvittivät murtopallon, minkä jälkeen he dominoivat kenttätapahtumia siirtyen 5-0 johtoon. Lopulta tulostaululle, vain 46 minuutin pelaamisen jälkeen, kirjattiin voittolukemat 6-2, 6-1.
Mestaruus ATP Challenger -kiertueella oli Jans/Visker kaksikolle jo kauden neljäs yhteinen.
“Tuntuu todella hyvältä! Meillä oli kokonaisuudessaan hyvä viikko ja viihdyimme täällä”, sanoi Jans.
Visker kertoi finaalin olleen heiltä hyvä ja tasainen suoritus sekä itseltään viikon paras peli – pelikaverinsa hän kehui pelanneen jokaisessa ottelussa hyvällä tasolla.
“Hauska tarina, oli hyvä, että pelasimme nopean finaalin, sillä minulla on kotilento jo iltaviideltä.”
Tampere Openin kaksinpelin välierät pelataan perjantaina klo 13.00 alkaen ja turnaus päättyy sunnuntaina klo 11.00 alkavaan kaksinpelin loppuotteluun.


















