← Uutiset

Virtaselle ja Borgille villit kortit pääsarjaan – E. Vasalle pääsy karsintaan

Tampere Openin alkuun on enää reilu viikko 18.-24.7. Kaksinpelin pääsarjaan on myönnetty villit kortit viime vuoden tapaan Otto Virtaselle ja ruotsalaiselle Leo Borgille. Lisäksi karsintaan sai villin kortin juuri SM-kultaa voittanut Eero Vasa.

21-vuotias Virtanen (ATP-283) pelasi viime vuonna upean turnauksen Tampereella edeten ensimmäistä kertaa urallaan haastajatason turnauksen puolivälieriin, jossa hävisi turnauksen lopulta voittaneelle tsekkiläiselle Jiri Leheckalle.

– Se oli tosi hieno viikko. Oli hyviä pelejä ja jäi paljon hyviä muistoja kentältä. Kotiyleisön edessä ja hyvissä olosuhteissa on aina mukava pelata, muisteli Virtanen.

Suomalaispelaajan viimeisin kuukausi on ollut loistelias. Hän ylsi Iso-Britanniassa pelatuissa haastajatason nurmikenttäturnauksissa molemmilla kerroilla pääsarjaan karsinnoista ja toisessa eteni aina välieriin asti. Olisiko ensimmäinen Challenger-finaalipaikka tulossa Tampereella?

– Odotan hyvää tunnelmaa, fiilistä ja hyviä otteluita.

Virtanen kertoo itseluottamuksensa olevan eri tasolla kuin vuosi sitten Tampereella.

– Matsirutiinia on tullut enemmän ja kokemusta isommista otteluista. Voitot Challenger-kiertueella ovat nostattaneet itseluottamusta.

Kilpailujohtaja Veli Paloheimolla on yhteensä kolme villiä korttia pääsarjaan. Yksi on vielä myöntämättä, kun toisen sai 19-vuotias Leo Borg (ATP-815).

– On mielenkiintoista nähdä hänen kehittymisensä. Hän treenaa Nadalin akatemiassa ja on onnistunut saamaan myös muutamia ATP-pisteitä. Isä Björn Borg on myös tulossa turnaukseen paikan päälle viime vuoden tapaan, sanoi Paloheimo.

Pääsarjan villien korttien lisäksi on Paloheimolla neljä villiä korttia kaksinpelin karsintaan. Ensimmäinen myönnettiin ulkokenttien SM-kultaa viime viikolla voittaneelle Eero Vasalle (ATP-1167).

– Eero satsaa tennikseen ja peliesitysten sekä puheiden pohjalta vaikuttaa myös olevan kunnossa.

Tapahtumassa mukana