← Uutiset

Vasa taipui avausottelussaan – “Oli aika pienestä kiinni”

Suomalaispäivä Tampere Openissa käynnistyi iltapäivällä, kun Eero Vasa asteli keskuskentälle.

25-vuotias juuri ensimmäisen kaksinpelin Suomen mestaruutensa voittanut Vasa (kaksinpelin ATP-1138 ja nelinpelin ATP-522) kohtasi ensimmäisellä kierroksella ranskalaiskarsija Harold Mayotin. Mayot (ATP-395) oli voittanut karsinnassa Eeron pikkuveljen Iiron.

20-vuotias ranskalainen aloitti todella terävästi siirtyen nopeasti 4-1 johtoon. Pelinkuva ei kuitenkaan ollut niin selkeä, sillä yleisö näki useita pitkiä palloralleja. Vasa taisteli yhden murroista takaisin, mutta toista ei saanut ja erä meni Mayotille 6-4.

Toisen erän alkuun Vasa jatkoi hyvää pelivirettään ja meni murrolla 3-1 johtoon. Tasaisessa erässä Mayot tuli kuitenkin rinnalle ja ohi otteluvoittoon 6-4, 6-4.

– Alussa olivat jalat hieman tahmeat ja en oikein päässyt liikkeelle. Ei tällä tasolla voi antaa tuplamurtoa eteen. Sain kuitenkin pelistäni kiinni ja hyvä vire jatkui toisessa erässä. Oli aika pienestä kiinni. Hän teki lopussa eron hyvillä rytminvaihdoksilla ja itselleni tuli heikompi syöttövuoro 4-4 tilanteessa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti nelinpeliä, kommentoi Vasa.

Iltasessiossa klo 16.30 alkaen ovat jatkopaikkoja hakemassa Otto Virtanen ja Patrik Niklas-Salminen.

KAKSINPELIN PÄÄSARJA / SINGLES MAIN DRAW
PÄIVÄKOHTAINEN OTTELUOHJELMA / ORDER OF PLAY
KUVAGALLERIA

KAKSINPELIN PÄÄSARJA 1. KIERROS
Otto Virtanen – Luigi Sorrentino | 19.7. klo 16.30
Patrik Niklas-Salminen – Lorenzo Giustino | 19.7. klo 18.30
Eero Vasa – Harold Mayot 4-6, 4-6

Yhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana

Sosiaalinen media