← Uutiset

Niklas-Salmisen paluu kilpakentille

Tamperelaislähtöinen Patrik Niklas-Salminen teki paluun kilpakentille ranneleikkauksen jälkeen tutussa ympäristössä. Edellisestä kilpaottelusta oli viisi ja puoli kuukautta, mutta valoisa puoli asiassa oli, että toipuminen leikkauksesta oli sujunut hyvin, ja hän pystyi lähtemään otteluun terveenä ja hyvällä mielin.
Seitsemänneksi sijoitettu Alexandre Muller (ATP 199) oli kova vastus ja tämä veikin ottelun hieman yli tunnissa 62  61.
-Pystyin lyömään täysillä ja tämä oli hyvä alku. Otin ison askeleen eteenpäin, totesi Patrik Niklas-Salminen tappiostaan huolimatta.
Niklas-Salminen ei ole aiemmin joutunut pitämään loukkaantumisten vuoksi näin pitkää pelitaukoa.
Muller on Tampere Openissa nyt toista kertaa. Vuonna 2018 hän koki tappion toisella kierroksella.

Chilen Nicolas Jarryn (ATP 265) ja Tsekin Jonas Forejtekin (ATP 316) tiukka taisto päästystä toiselle kierrokselle kesti kaksi tuntia ja 13 minuuttia. Jarry nousi erätappion jälkeen voittoon lukemin 67(4) 63 63.
Forejtek, 20, on tänä vuonna ollut parhaimmillaan ATP-haastajaturnauksen puolivälierissä Biellassa Italiassa viime maaliskuussa.
Viisi vuotta häntä vanhempi Jarry eteni kaksi vuotta sitten ATP-rankingissä jo sijalla 38. Jarry on voittanut ATP-turnauksen kaksinpelin Båstadissa 2019 ja kaksi nelinpeliturnausta, vuosina 2018 Quitossa ja 2019 Rio de Janeirossa.

Kimmer Coppejans, 27, on ahkera Tampereen kävijä. Mukavat muistot ovat erityisesti vuodelta 2016, jolloin hän voitti Tampere Openin. Matkalla voittoon hän pudotti puolivälierissä Puolan Hubert Hurkaczin ja loppuottelussa Venäjän Aslan Karatsevin, jotka ovat menestyneet tänä vuonna ATP-turnauksissa: Hurkacz on ATP-rankingissä nyt sijalla 12 ja Karatsev sijalla 24. Coppejans sen sijaan on ollut parhaimmillaan sijalla 97 kuusi vuotta sitten. Nyt hänen ATP-rankinginsä on 205.
Coppejans ei ole onnistunut voittamaan Tampere Openia toistamiseen ja nytkin eteneminen pysähtyi avausottelussa Dimitar Kuzmanoviin, joka sattumoisin saavutti tänään 19.7. uransa toistaiseksi parhaan ATP-rankinginsa, 233. Jännittävä ottelu kesti kaksi tuntia ja 21 minuuttia. Ratkaisua jouduttiin hakemaan kolmannen erän tiebreakista: ottelu päättyi bulgarialaiselle 16 63 76(6),
Tampere Open ei ole Kuzmanovillekaan tuntematon kisa, sillä vuonna 2018 hän eteni karsintojen kolmannelle ja vuonna 2019 pääsarjan toiselle kierrokselle.

Serbian Pedja Krstinin, 26,saattavat monet muistaa. Kahdesti hän on hävinnyt Tampere Openin tulevalle voittajalle, vuonna 2014 välierissä Belgian David Goffinille ja vuonna 2019 puolivälierissä Ruotsin Mikael Ymerille. Vuonna 2015 tappio tuli toisella ja vuonna 2017 ensimmäisellä kierroksella.  Krstinin paras ATP-ranking, 159, on vuodelta 2016, nytranking on yli sata sijaa huonompi, 270.
Avausottelussaan hän otti voiton 64 64 lukemin USAn JC Argonesta, 26, jolle visiitti Tampere Openiin oli ensimmäinen.

Teksti Riitta Närhi, kuva STL/Jarno Tiusanen

Tampere Open
ATP-haastajaturnaus
Tampere 18.-25.7.2021

Kaksinpelin pääsarja
1.kierrosta (19.7.2021)
Nicolas Jarry Chile – Jonas Forejtek 6-7(3), 6-3, 6-3, Pedja Krstin Serbia – JC Aragone USA 6-4, 6-4,
Alexandre Muller Ranska – Patrik Niklas-Salminen 6-2, 6-1, Dimitar Kuzmanov Bulgaria – Kimmer Coppejans Belgia 1-6, 6-3, 7-6(6)


Tapahtumassa mukana